Back-to-back Ketterää vastaan

lähettänyt Panu Kärkkäinen 8.10.2010 klo 0.55
Hurtta-lauma pelaa tänä viikonloppuna amerikkalaiseen tyyliin niin sanotut back-to-back ottelut Imatran Ketterää vastaan. Suomi-sarjan alkulohko 3:n kärjessä keikkuva Ketterä saa Hurtat vastaansa Näreharjun halliin lauantaina ja sunnuntaina joukkueet kohtaavat Lieksan tunnelmallisessa jäähallissa.
Lieksalaisittain lähtökohdat tuleviin peleihin ovat mollivoittoiset, sillä rumat kotitappiot edellisillä kierroksilla kärsinyt joukkue on pahassa pelaajapulassa.
– Okkosen Joni saa pelata vasta sunnuntaina siirtosäännösten vuoksi ja Turusen Samuli huilaa muutaman viikon polvivamman vuoksi, joten ihan oman kylän pojilla taistoon lähdetään. Ruokolaisen Mika on onneksi tervehtynyt. Ukkoa kyllä tippuu riveistä siihen tahtiin, että pakkohan tässä on kohta ruveta miehiä haalimaan maailmalta, Hurttien pelikirjan piirtäjä Juha Heiskanen päivittelee.
Tulevien pelien taktiikka on hänen mukaansa selvä.
– Lyödään keskialuetta tukkoon ja toivotaan, että bensa riittää pitemmälle kuin edellisissä peleissä. Ei meillä ole paineita voittamisesta, sillä tärkeät pelit meidän osalta alkavat vasta marraskuun lopulla, mutta kyllä kotona pitäisi pystyä pisteitä raapimaan, Heiskanen näkee.
Comments