Eipä tippunut pisteitä

lähettänyt Panu Kärkkäinen 13.12.2010 klo 0.05
Hurtta-lauman viiden pelin mittainen kotipeliputki sai mollivoittoisen lopun, kun joukkue kärsi Suomi-sarjan karsinnassa tappiot niin Kemin Lämäreille kuin Limingan Kiekko-Karhuillekin. Kentällisen verran ulkomaalaisvahvistuksia Lieksaan rahdannut Lämärit osoitti voimansa lohkon kärkijoukkueelle sopivalla tavalla voittaen 4-6 (1-2, 3-2, 0-2). Kiekko-Karhut näyttivät olevansa kahdesta väsyneestä joukkueesta selvästi fyysisempi ja vei tärkeät sarjapisteet luvuin 2-5 (1-1, 1-3, 0-1).
Kahden tappion myötä putoajan paikalle valunut Hurtat pelaa vielä ennen joulutaukoa vierasottelun voittoputkessa olevaa Iisalmen Peli-Karhuja vastaan.

Vaikka Kemin Lämärit meni lauantain ottelussa heti ensimmäisellä minuutilla johtoon nätin sommitelman päätteeksi, niin pelin alkuminuutit mentiin Hurttien hallitessa. Kiekollinen hallinta konkretisoitui tasoitusmaaliksi, kun tasoaan armeijakiireiden hellittäessä koko ajan nostava Anssi Nevalainen survoi kiekon väkisin maaliin. Erätauolle mentiin kuitenkin vierasjohdossa Lämärien osoittaessa vaarallisuutensa ylivoimapelissä.
Toisen erän alussa kemiläiset näyttivät tekevän jo ratkaisevaa irtiottoa Hurtista lisäämällä johtoaan jälleen ylivoimalla, mutta Mikko Veteli toi onnekkaalla pomppumaalilla Lieksan urhot maalin päähän. Hurttien hyvä vire sai jatkoa pari minuuttia myöhemmin, kun Ossi Karhunen vapautti hyvällä syötöllä Antti Kivelän tuloksekkaaseen läpiajoon. Lämärien mainio amerikkalaiskaksikko Josh Boyd-Solomon McCann juoni vieraat erän lopulla uudelleen johtoon, mutta värikkään erän päätteeksi Joonas Heikkinen rouhi laitaruuhkassa kiekon Samuli Turuselle, joka löysi Joni Okkoselle tasoituspaikan.
Varsin viihdyttävä ja hyvätasoinen peli sai kotijoukkueen kannalta ikävän lopun, kun kolmannen erän alkuun Lämärit pääsi luvattoman helposti huseeraamaan täystyöllistetyn Joonas Oinosen nenän edessä ja maalihan siitä syntyi. Hurtat ei enää jaksanut viidettä kertaa tulla tasoihin, vaikka näennäistä yritystä olikin, vaan Lämärit viimeisteli voittolukemat pari minuuttia ennen loppua.
– Kaveri oli pikkuisen parempi tehden paikoistaan maalit. Päästettiin kolmannessa erässä vähän halvat maalit, mutta kyllähän vastustaja osasi liikuttaa kiekkoa hyvin. En nyt oikein voi olla joukkueeseen pettynytkään, kaveri oli sen verran hyvä, Hurtta-luotsi Matti Saastamoinen mietti pelin jälkeeen
Jos ei Hurtta-valmennus ollut pettynyt omiensa otteisiin lauantaina niin sunnuntain pelin jälkeen mietteet olivat toisenlaiset. Eittämättä hankalista lähtökohdista loukkaantumisten takia peliin lähtenyt Hurtat oli potkun tai kaksi Kiekko-Karhuja jäljessä koko pelin ajan, vaikka ensimmäiselle erätauolle lähdettiinkin tasalukemista Anssi Nevalaisen taisteltua tappiotilanteessa alivoimalla kiekon vieraiden maaliin.
Jyrki Keräsen telottua lauantain ottelussa polvensa Hurtat joutui pelaamaan kovin kapealla materiaalilla ja se alkoi näkyä pelin toisessa erässä. Pisteet mielessä Hurtat hyökkäsi jatkuvasti yli-innokkaasti jättäen vierailijalle paikat läpiajoihin, joista Kiekko-Karhut kahdesti onnistuikin toisen maalin syntyessä alivoimalla. Kippari Tarmo Vartiainen toi Hurtat vielä maalin päähän, mutta liminkalaiset karkasivat jälleen illan toisella yv-maalillaan.
Erän lopulla Jope Oinonen antoi Hurtille vielä taistella pisteistä torjumalla rangaistuslaukauksen, mutta se oli vain lopullisen ratkaisun viivyttämistä. Kiekko-Karhut varmistivat sarjapisteiden mukaan lähdön kolmannen erän alun maalillaan.
– Vaisuja oltiin. Osa meidän pelaajista väsyi kuorman alla ja se näkyi sitten virheinä. Vastustaja oli fyysisesti vahvempi ja sai meidän poikaset kulmiin pyörimään, saivat ansaitut pisteet mukaansa. Miettimistä aiheuttaa tuo loukkaantumistilanne, alkaa keskushyökkääjistä olla jo pula. En tiedä myöskään, miten jatkossa Joensuusta apuja saadaan, Matti Saastamoinen pohti valmentajan vaihdoksen mahdollisesti tuomia muutoksia yhteistyöhön.
Comments