Hurtat vei WarKista mennen tullen

lähettänyt Antti Vallius 12.11.2012 klo 3.02
Ei ihan asiantuntemus riittänyt savolaisilla lehtimiehillä, jotka viime viikolla ennakoi pisteiden olevan jo etukäteen jaettu kotijoukkueelle, kun Hurtat matkusti lauantaina Kämärille. Pienenä yllätyksenä Hurtta-rynnistys taisi tulla myös WarKiselle, sen verran tuskaiseksi ilmeet ja otteet muuttuivat mitä pidemmälle peli eteni.
Ensimmäinen erä meni "vain" 0 -1 Hurtille, mutta ennenkin pelejä nähnyt silmä kertoi että savolaisille tulee vaikea ilta. Erän ainoan maalin teki Henri Nylander, joka joutui tekemään kolmannessa erässä sairaalareissun saatuaan varkautelaismailasta vekin leukaansa.
Perinteisesti toisen erän alku oli Hurtille heikoin hetki. Niinpä WarKis pääsikin ylivoimalla tasoittamaan 1 - 1. Ettei se siitä kuitenkaan liikaa innostuisi, meni Hurtat taas 2- 1 johtoon vain 9 s. tasoituksesta latoi vielä toisessa erässä 3 maalia, joten toisen erän jälkeen tilanne 1 - 5.
Kolmannessa erässä WarKis vielä kavensi hieman 2- 5 mutta ei päässyt missään vaiheessa pelillisesti Hurttien tasolle. Hurtat kaunisteli vielä lukemia jotka oli lopulta 2 - 8.
Comments