Jäähyjä vaille hyvä suoritus

lähettänyt Panu Kärkkäinen 25.10.2010 klo 1.59
Kolme kertaa ehti Hurtta-lauma mennä johtoon kotikaukalossaan, mutta jokaisella kerralla helsinkiläinen East Hockey Club tuli tasoihin ja meni kolmannessa erässä voittoon illan teeman mukaisesti ylivoimamaalilla. Suomi-sarjan alkulohko kolmen peli päättyi EHC:n 3-5 (2-2, 1-1, 0-2) voittoon jättäen kotijoukkueen rimpuilemaan seitsemän pelin mittaiseen tappioputkeen.
Yhden puolustajan ja hyökkäysketjun verran vahvistuksia Jokipoikien A-junioreista saanut Hurtta-lauma sai otteluun lentävän lähdön, kun polvivaivastaan parantunut Samuli Turunen vei kotijoukkueen johtoon vain 36 sekunnin pelin jälkeen. Johto kesti erän yhdeksännelle minuutille, kunnes EHC teki ensimmäisen illan kolmesta ylivoimamaalistaan. Hurtat meni uudelleen johtoon Hurtta-debytantti Ville Halosen toimesta, mutta erän viime sekunneilla kuulutettiin EHC:n tasoitusmaalin tekijäksi vanhemmalle lieksalaisyleisölle tutun oloinen sukunimi, kun Stefan Wonfor teki vieraille yv-maalin.
Toisen erän alkuun oli Hurttien vuoro onnistua ylivoimalla, kun toinen Hurtta-debytantti eli Perttu Lappalainen onnistui maalinteossa. Vierasjoukkue tasoitti puntit kuitenkin erän puolivälin jälkeen, tällä kertaa tasakentällisin.
Sami Ovaskaisen toisen erän loppuun ottama jäähy osoittautui lopulta Hurtille kohtalokkaaksi, sillä kolmannen erän ensi sekunneilla EHC:n hyökkääjän onnistui sutimaan kiekko neljännen kerran ohi Joonas Oinosen, eikä Hurtista ollut enää rinnalle tulijaksi hyvästä yrityksestä huolimatta. Loppulukemat EHC löi tyhjään maaliin.

Hurttien valmentaja Juha Heiskanen harmitteli ottelun jälkeen hölmöjä jäähyjä, joihin hänen mukaansa ottelu ratkesi.
– Kolmesti johdettiin, mutta hyökkäyspään ja keskialueen jäähyillä päästettiin vastustaja niskan päälle. Ihan olisi ollut voitettavissa oleva peli, mutta tappioputki on näemmä vienyt voittamisen taitoa pois.
Julli Heiskanen katsoo kuitenkin luottavaisena tulevaisuuteen. Kokoonpano alkaa olla jääkiekkojoukkueen näköinen ja peli on menossa oikeaan suuntaan.
 – Jos edes osa näistä Joensuun pojista on tulevaisuudessakin mukana, niin alamme pärjäämään. Kiekollinen peli on parantumassa ja kilpailutilanne kohentaa jokaisen motivaatiota.
Comments