Mopoautolla autobahnilla

lähettänyt Panu Kärkkäinen 21.3.2011 klo 2.25
Suomi-sarjan karsintalohko 1:n viimeinen viikonloppu osoitti karulla tavalla Hurtta-lauman tämän talven tason. Nuorella ja vähäväkisellä joukkueella koko kauden pelannut Hurtat onnistui perjantai-illan jumbofinaalissa katkaisemaan surullisen tappioputkensa Pietarsaaren Jeppiksen kustannuksella lukemin 4-3 (1-0, 1-2, 2-1), mutta lauantaina kovalla asenteella sarjapaikkaansa varmistamaan saapunut Raahe-Kiekko oli valitettavan ylivoimainen luvuin 0-13 (0-4,2-2, 0-7). 
Hurttien kokonaissaldoksi karsintasarjassa muodostui neljä voittoa, kaksi jatkoaikavoittoa ja 15 tappiota, joiden myötä sarjapaikkaa ensi kaudeksi tarjotaan lieksalaisille 2. divisioonasta.

Kliseisen sanonnan mukaan moottoritielle ei kannata mopolla lähteä ja vahvistusta sille saatiin viikonlopun peleissä. Vielä Hurttiakin heikomman kauden pelannut Jeppis osoittautui samanlaiseksi ”mopoauto” joukkueeksi, joten perjantai-illassa nähtiin mielenkiintoinen otatus sarjapisteistä.
Hurtat hallitsi ottelua puolitoista erää selvästi ja menikin kahden maalin johtoon Anssi Nevalaisen ja Mikko Vetelin onnistumisilla, mutta hyvällä yrityksellä hankittu johto suli parissa minuutissa Jeppiksen ylivoima- ja alivoimamaaleihin.
Kolmannen erän alkuun Hurtta-lauma sai taas pelinsä järjestykseen ja kepeällä jalalla liikkunut Sami Ovaskainen vei kotijoukkueen jälleen johtoon. Erän puolivälissä peli näytti ratkeavan, kun Hurttien Joonas Heikkinen tälläsi kiekon yläkulmaan, mutta Mikko Vetelin hölmö rangaistus ottelun viime minuuteilla antoi Jeppikselle paikan kavennukseen. Eikä tasoituskaan ollut kaukana, sillä kiekko kävi Hurtta-maalin yläputkessa vain sekunteja ennen summeria.

Lauantain ottelussa Lieksan jäähallin kaukalo näyttikin sitten autobahnalta, johon mopoauto-Hurtat oli eksynyt väistelemään oikealta ja vasemmalta ohi luistelevia Raahe-Kiekon pelaajia. Kahdeksaan minuuttiin vierailija latoi kolme kiekko ohi 57 kertaa ottelussa kiekon tielle ehtineen Vesa Puumalaisen, eikä tahti hidastunut ennen kuin summeri päätti kauden Lieksassa.

Hurttien valmentaja Matti Saastamoinen pääsi kokemaan tunteiden ääripäät kauden päättäneiden otteluiden aikana. Tappioputken päättänyt voitto antoi aihetta kiitoksiin, mutta kauden finaalin esitys kirvoitti kielenkannat syvempään analyysiin.
– Huono lopetus huonolle kaudelle. Onhan se totta, että meillä ei ollut oikeastaan koko kaudella ykkös- tai kakkosketjua ja nuoret pojat joutuivat liian kovaan sarjaan. Se kuitenkin harmittaa näiden poikien kanssa, että halua pelata ei ollut aina tarpeeksi, Saastamoinen mietti.
  Syitä Hurttien mahalaskuun löytyy miehen mukaan useita.
– Eihän se yhteistyö, jonka varaan osaltaan laskettiin toiminut ollenkaan. Enkä ole ikinä nähnyt tällaista kautta, jossa 11 miestä on loukkaantuneena, ja joista viisi voi olla lopun ikää poissa kaukaloista. Kyllä siinä nuoret pojat joutuivat loppujen lopuksi liian kovaan paikkaan, Saastamoinen tunnusti.
Hänen mukaansa seuran johto tekee aikanaan ratkaisut edustuskiekon tulevaisuudesta, mutta yhden asian voi jo julkaista.
– Minä keskityn nyt oikeasti siviilitöihin ja pysyn näistä touhuista erossa.
Comments