Tuhlaajapoikien paluu

lähettänyt Panu Kärkkäinen 12.9.2011 klo 1.15
Jalkapallon neljännen divisioonan jatkosarja käynnistyi Lieksan Hurttien osalta kotiottelulla Toivalan Urheilijoita vastaan. Urheilupuiston nurmella nähtiin värikäs kamppailu, jossa maalintekotilanteita syntyi puolin ja toisin kuin T-mallin Fordeja detroitilaisella liukuhihnalla konsanaan. Toivalan Urheilijat osoittautui tehokkaammaksi viimeistelijäksi hyökkääjänsä Janne Mertasen viimeisteltyä neljä maalia Hurttien jäädessä kahteen kippari Tapio Niskasen onnistumiseen, joten pisteet matkasivat Siilinjärvelle lukemin 2-4 (1-2).
Lieneekö Hurtta-lauma ihastellut ottelun alkuminuutit lämmintä syyskesän päivää, sen verran helposti ToU:n Janne Mertanen pelattiin kahdesti Hurttien puolustuslinjan taakse vapaaksi ja mies näytti tietävän miten maalit tehdään.
Ensimmäisen kymmenen minuutin aikana tulleet takaiskut lamaannuttivat isäntien peliä ja vierailijalla oli paikat lisämaaleihinkin, mutta Hurttien maalilla Juha Hirvonen paikkaili hyvillä torjunnoillaan pientä arasteluaan maaliin johtaneissa tilanteissa.
Puoliajan edetessä Hurtatkin sai otetta kamppailuun ja Tapio Niskanen pääsi kertaalleen läpiajoon nostaen pallon yli maalin. Pelin 25. minuutilla Niskanen haisteli ToU:n puolustajan syötön alaspäin ja kiersi varmasti vastustajan maalivahdin kaventaen ottelun. Puoliajan loppuminuuteilla Hurtat sai useita maalintekotilanteita, mutta tolppaa lähemmäksi ei palloa saatu.
Toinen puoliaika kulki ensiminuutit tasaisena, mutta Hurtat loi pitkillä syötöillään muutaman maukkaan maalipaikan, joista olisi voinut onnistumisiakin syntyvän. Painostuskausi toikin tulosta 56. minuutilla, kun Tapio Niskanen sohi pallon maalinedushässäkästä verkon perukoille.
Tasoituksen jälkeen kotijoukkue haki vimmatusti johtomaalia, mutta tehottomuus maalipaikoissa kulminoitui vartti ennen loppua tilanteeseen, jossa Hurtta-hyökkääjät potkivat vuorollaan viiden metrin päässä maalista palloa päin ToU:n maalivahtia ja puolustajia. Heti seuraavasta hyökkäyksestä Mertanen pelattiin läpi ja voittomaali syntyi. Sama mies varmisteli voittoa vielä kolme minuuttia myöhemmin samankaltaisella maalilla.
– Vastustaja pelasi koko pelin ajan samalla kikalla miehen vapaaksi, eikä me opittu siitä mitään. Eikä meidän meidän maalivahti auttanut asiaa seisomalla koko ajan maaliviivalla. Ja olisihan noista paikoista pitänyt tehdä huomattavasti useampi maali, Hurttien pelaajavalmentaja Amal Touil ripitti suojattejaan taiston tauottua.(Lieksan Lehti/Panu Kärkkäinen)
Comments